Kaksi professoria, samat luvut, eri johtopäätös

Aalto-yliopiston koneoppimisen apulaisprofessori Arno Solin sai Yleltä eteensä kolme skenaariota siitä, miten tekoäly voisi tuhota ihmiskunnan. Kolmatta niistä hän pitää epätodennäköisenä. Tampereen yliopiston ohjelmistotekniikan professori Pekka Abrahamsson luki samat kolme skenaariota. Hänen mielestään juuri kolmas on se iso ongelma.

Skenaariot eivät ole peräisin tutkimuslaitokselta. Ylen toimittaja Miika Koskela kysyi ChatGPT:ltä ja Claudelta, miten tekoäly tuhoaisi koko ihmiskunnan, ja koosti vastauksista kolme uhkakuvaa. Yle perusteli valintaa sillä, että näiden mallien kehittäjät ovat itse varoittaneet äänekkäästi tekoälyn katastrofaalisista riskeistä. Tämä kannattaa pitää mielessä koko jutun ajan: lähtöaineiston on tuottanut osittain sama teknologia, jonka vaaroista siinä puhutaan.

Ensimmäinen uhkakuva on ihminen, joka käyttää tekoälyä joukkotuhoon: kyberhyökkäyksiin, taudinaiheuttajien kehittämiseen tai aseiden hankintaan. Toinen on suurvaltojen konflikti, jossa tekoälyvetoinen asevarustelu horjuttaa voimatasapainoa ja lyhentää päätöksentekoon jäävää aikaa. Kolmas on se, että kehitys karkaa käsistä ja järjestelmä alkaa parantaa itseään nopeammin kuin ihmiset ehtivät ymmärtää mitä se tekee. Kielimallit asettivat nämä keskenään järjestykseen niin, että ihmisen väärinkäyttö oli epätodennäköisin ja tekoälyn itsekehitys todennäköisin.

Kaksi tapaa lukea sama lista

Lähimpänä olevasta riskistä tutkijat ovat samaa mieltä. Se on ihminen. Solinin mukaan "pahantahtoisuuden keittokirja voi olla kenen tahansa saatavilla", mutta hänen esimerkkinsä ovat arkisempia kuin tuhoskenaariot: verkkohuijaukset ja mielipidevaikuttaminen. Abrahamsson maalaa saman uhkan isommalla pensselillä. "Pahantahtoinen ihmistaho voi käyttää tekoälyagenttien armeijaa ottaakseen ihmisen tekemää infrastruktuuria haltuun", hän sanoi Ylelle.

Abrahamsson merkitsee itse rajan arvion ja tosiasian välille: mistään infrastruktuurikaappauksista ei ole hänen mukaansa toistaiseksi todistusaineistoa. Erimielisyys alkaa vasta kolmannesta uhkakuvasta.

Missä arviot oikeasti eroavat

Solin lähestyy kysymystä koneen kautta. Kielimallit ovat hänen kuvauksessaan ohjelmakoodia, jota ajetaan laskentaklusterissa, ja ihminen voi halutessaan sammuttaa prosessin. Kun hän arvioi hallinnan karkaamisen todennäköisyyttä, hän kysyy käytännössä sitä, onko olemassa tunnettua mekanismia, jolla malli pääsisi ihmisen otteesta. Sellaista hän ei näe. Silti hän pitää varautumista järkevänä, koska riskin hinta olisi toteutuessaan niin korkea.

Abrahamsson kysyy toista kysymystä. Hän ei etsi hetkeä, jolloin kone riistäytyy, vaan polkua, jolla ihminen luovuttaa ohjat pala kerrallaan kenenkään päättämättä niin. Hänen mukaansa itsenäisyys yhdistettynä toimivaltuuteen ja rajattomaan tietomäärään ilman ihmisen valvontaa on haastava yhtälö. Ja: "Hallinnan menetys tapahtuu siten, ettemme sitä huomaa."

Tästä syystä arviot eivät suoraan kumoa toisiaan. Solinin "pieni todennäköisyys" ja Abrahamssonin "iso ongelma" koskevat eri asiaa. Solin puhuu tunnetusta tekniikasta ja siitä, mitä se tällä hetkellä pystyy tekemään. Abrahamsson puhuu kehityksen suunnasta ja siitä, mitä emme ehdi nähdä. Todistustaakka on käännetty eri suuntaan. Solin odottaa, että joku näyttää mekanismin. Abrahamssonille juuri näkyvyyden puute on se riski.

Mikä tässä koskee tavallista ihmistä

Se uhkakuva, joka koskettaa suomalaista tänä syksynä, on kielimallien epätodennäköisimmäksi arvioima ensimmäinen. Se ei vaadi minkään karkaamista. Huijausviestit ovat nykyään kieliopillisesti virheettömiä, puhelinsoitossa voi olla kloonattu ääni ja vaikuttamiskampanjan tekeminen maksaa murto-osan siitä mitä ennen. Tähän ei tarvita seuraavaa mallisukupolvea, vaan nykyiset riittävät.

Yrityksille Abrahamssonin yhtälö on konkreettisempi kuin miltä se kuulostaa. Kun organisaatio antaa tekoälyagentille kirjoitusoikeudet omiin järjestelmiinsä, se tekee tasan sen päätöksen, josta professori puhuu: itsenäisyys, toimivaltuus ja pääsy tietoon ilman että kukaan katsoo jokaista askelta. Hallintakysymys ei ole pelkkä filosofinen pohdinta superälystä. Se on myös tylsä käyttöoikeuksien hallinnan kysymys, ja se ratkaistaan IT-osastolla eikä eduskunnassa.

Samoista kysymyksistä on olemassa toisenlainenkin aineisto. Yoshua Bengion johtama International AI Safety Report kokoaa yli sadan riippumattoman asiantuntijan arviot yleiskäyttöisten tekoälyjärjestelmien kyvyistä ja riskeistä, ja sen taustalla on yli 30 maata ja kansainvälistä järjestöä. Toinen laitos ilmestyi helmikuussa 2026. Se on eri tyyppinen lähde kuin kahdelta keskustelubotilta kysytty lista, ja ero kannattaa tietää.

Koko jutun paljastavin kohta jää helposti huomaamatta. Ainoan lauseen siitä, mitä asiasta tosiasiassa tiedetään, sanoi se tutkija, joka pitää riskiä suurempana. Abrahamsson totesi itse, ettei infrastruktuurikaappauksista ole toistaiseksi todistusaineistoa. Jutussa, jonka otsikko lupaa kertoa miten tekoäly tuhoaisi meidät, todistusaineiston tila piti kaivaa esiin pessimistiltä.