EU jakaa 10 miljardia – Nokia haluaa rahat Ouluun

Euroopan komissio avasi 30. heinäkuuta haun, joka ratkaisee kysymyksen Euroopan tekoälytalouden takapihasta: kenen maaperälle maanosan suurimmat laskentakeskittymät nousevat. Tarjolla on 10 miljardia euroa julkista rahaa ja paikka enintään seitsemässä tekoälyn gigatehtaassa.

Aikataulu on tiukka. Hakemukset jätetään EuroHPC-yhteisyritykselle 12. marraskuuta mennessä, päätökset tehdään alkuvuodesta 2027 ja rakentaminen alkaa samana vuonna. Kokonaisinvestoinnin tavoite on 30 miljardia euroa, eli julkisen rahan on määrä houkutella mukaan vähintään 20 miljardia yksityistä pääomaa.

Tehtaat jakautuvat kahteen kokoluokkaan. Neljä pienempää yksikköä tarvitsee vähintään 75 000 tekoälypiiriä ja voi saada tukea 500 miljoonaa euroa, kolme suurinta vähintään 100 000 piiriä ja miljardin. Se on nelinkertaisesti enemmän kuin nykyisissä eurooppalaisissa konesaleissa. Komissio on varmistanut aiesopimukset Nvidian, AMD:n ja Qualcommin kanssa, jotta valituille riittää rautaa ostettavaksi.

Nokia kokosi konsortion, valtio antoi siunauksensa

Suomen paperit ovat olleet pöydällä yli vuoden. Nokia kokosi keväällä 2025 yrityskonsortion, joka jätti komissiolle aiehakemuksen tekoälyn gigatehtaasta Suomeen. Työ- ja elinkeinoministeriö ilmoitti heinäkuussa 2025, että hallitus tukee hakemusta, ja perusteli kantaa puhtaalla sähköllä, vapaalla maalla, tutkimusosaamisella ja Kajaanin LUMI-supertietokoneella.

Nokia ei ole vahvistanut sijaintia. Yhtiön Senior Vice President Pasi Toivanen on kieltäytynyt kommentoimasta paikkaa, mutta Kalevan tietojen mukaan hanketta on esitelty nimenomaan Ouluun sijoittuvana. Entinen ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari on arvioinut Nokia-vetoisen kokonaisuuden arvoksi jopa viisi miljardia euroa.

Oulu ei olisi sattumanvarainen valinta. Nokia avasi kaupunkiin tutkimus- ja tuotantokampuksen, jonka tehtävä on suunnitella ja testata tekoälyaikaan rakennettuja verkkoja, ja alueella on valmis alihankintaketju sähkö- ja jäähdytystekniikassa. Kilpailu on silti kova: ensimmäisellä, sitomattomalla kierroksella komissio sai 76 aiehakemusta 60 eri sijainnista 16 jäsenmaassa.

Sähköä on myyty, laskentaa ei

Tässä on jutun ydin suomalaiselle lukijalle. Suomi on tähän asti ollut Euroopan tekoälytaloudessa raaka-aineen toimittaja: puhdasta sähköä, kylmää ilmaa ja tyhjää tonttia. Käsittelimme asetelmaa aiemmin jutussa Suomi myy sähköä, suurvallat sulkevat tekoälyn oven. Arvo syntyy siellä, missä malleja koulutetaan, ei siellä, mistä elektronit tulevat.

Investoijan silmissä Suomen ongelma ei ole maantiede vaan hinnoittelu ja päätöksenteon nopeus. Vertasimme aiemmin sitä, miten Yhdysvalloissa konesali saa tontin ja voimalan, Suomessa moninkertaisen veron. Gigatehdashaku ei poista tuota eroa, mutta se antaa Suomelle kerrankin mahdollisuuden kilpailla julkisella rahalla eikä pelkällä sähkön hinnalla.

Mitä Suomi käytännössä voittaisi? Ei vuokrattavaa lattianeliötä vaan pääsyn laskentaan. Gigatehtaan kapasiteettia ostaisivat eurooppalaiset yritykset, tutkimusryhmät ja julkinen sektori, ja sopimukset kirjoitettaisiin osin Suomessa. Se tarkoittaisi satoja korkean osaamisen työpaikkoja, tilauksia sähkö- ja rakennusalan alihankkijoille sekä syyn tekoälyosaajille jäädä kotimaahan. Samaa logiikkaa noudattaa Kajaaniin nouseva kvanttitietokone, mutta 33 miljoonan euron laitos on mittaluokaltaan eri planeetalta kuin miljardiluokan tehdas.

Valtion riski on pienempi kuin summat antavat ymmärtää. Yksityisen rahan osuudeksi arvioitiin jo aiehakemusvaiheessa noin kaksi kolmasosaa investoinnista, ja käyttökulut jäävät kokonaan yksityisille. Suomi ei siis ole ostamassa tehdasta vaan takaamassa hakemukselle poliittisen selkänojan. Häviön hinta on menetetty vuosikymmen: jos kaikki seitsemän laitosta menevät muualle, seuraava vastaava jako ei ole edessä ensi keväänä.

Miljardit tulevat ehtojen kanssa

Sama komissio, joka jakaa miljardit, kirjoittaa myös säännöt. Kesäkuun 3. päivänä se esitti pilvi- ja tekoälyasetusta, joka luo neliportaisen suvereniteettiluokituksen pilvi- ja tekoälypalveluille ja kytkee luokituksen julkisiin hankintoihin. Julkishallinto, kriittinen infrastruktuuri ja EU-rahaa käyttävät hankinnat joutuvat jatkossa katsomaan, mihin portaaseen palvelu yltää.

Hakijoille tämä on kaksipiippuinen juttu. Sääntely raivaa markkinaa eurooppalaisille toimijoille amerikkalaisten pilvijättien kustannuksella, mutta se myös sitoo gigatehtaan omistusrakenteen, tietoturvavaatimukset ja asiakaskunnan tiukemmin kuin tavallisessa konesalihankkeessa. Rauta ostetaan silti Nvidialta, AMD:ltä ja Qualcommilta, joten suvereniteetti koskee ennen kaikkea sitä, kuka laitteita hallitsee, ei sitä, kuka ne valmistaa.

Marraskuun 12. päivä on Suomelle vähemmän määräaika kuin näyttökoe. Aiehakemus oli mielipide, varsinainen hakemus on sitoumus: siinä pitää olla sähkösopimukset, verkkoliityntä, tontti, lupapolku ja yksityinen pääoma nimineen. Näitä ei kootaan Brysselissä vaan Oulussa, Fingridin neuvottelupöydässä ja Nokian konsortiokumppaneiden hallituksissa.

Kannattaa myös huomata, mitä hakupaperit eivät kerro. Komissio valitsee laitosten sijainnit, mutta ei sitä, kenen mallit niissä ajetaan. Jos eurooppalainen tekoälykehitys jää amerikkalaisten perusmallien päälle rakennettavaksi sovelluskerrokseksi, gigatehdas Oulussa on hieno rakennus täynnä muiden laskutoimituksia. Ero sähkönmyyjän ja laskennan omistajan välillä ratkeaa vasta sitten, kun ensimmäinen suomalainen tiimi kouluttaa siellä oman mallinsa.