OpenAI puhuu kilpailijoilleen – eikä kysy lupaa

Chris Lehane kertoi toimittajille Washingtonissa asian, jota OpenAI ei ollut aiemmin myöntänyt ääneen. Yhtiö on keskustellut turvallisuusyhteistyöstä kilpailijoidensa Anthropicin ja Google DeepMindin kanssa jo viikkoja.

Lehane on OpenAI:n globaali politiikkajohtaja, ja hän oli kaupungissa tapaamassa lainsäätäjiä. Tiedot perustuvat toistaiseksi hänen kertomaansa. Anthropic ja Google eivät ole vahvistaneet keskustelujen sisältöä, ja asiasta 15. syyskuuta uutisoinut TechCrunch kertoo pyytäneensä kommenttia kaikilta kolmelta yhtiöltä. Yksikään ei ollut vastannut jutun julkaisuhetkellä.

Kiinnostavin kohta koski lakia. Lehanen mukaan yhtiöt eivät tarvitse hallinnolta poikkeuslupaa voidakseen koordinoida turvallisuustyötään keskenään. Hän sanoi myös kannattavansa FRONTIER Act -lakiesityksen kohtaa, joka velvoittaisi suurimmat tekoälylaboratoriot päästämään riippumattomat varmennusorganisaatiot sisälleen.

Taustalla on Anthropicin toimitusjohtajan Dario Amodein essee, joka ilmestyi 12. syyskuuta. Sen markkinareaktiosta AI Suomi kertoi aiemmin. Amodei pyysi esseessään nimenomaan poikkeuslupaa. Lehane sanoo, ettei sellaista tarvita.

Missä raja kulkee

Yhdysvaltain kilpailulainsäädännön ydin on Sherman Actin ensimmäinen pykälä, joka kieltää kilpailijoiden väliset kauppaa rajoittavat sopimukset. Osa rikkomuksista on itsessään laittomia riippumatta perusteluista: hintayhteistyö, markkinoiden jakaminen ja tuotannon rajoittaminen. Muita arvioidaan tapauskohtaisesti.

Raja kulkee suunnilleen siinä, mistä kokouksessa puhutaan. Yhteiset turvallisuustestit, arviointimenetelmät ja tieto siitä, miten malli käyttäytyy esimerkiksi biouhkakysymyksissä, ovat tavanomaista standardointityötä. Sellaista tehdään monella toimialalla.

Vaikeaksi asia muuttuu, kun keskustelu siirtyy julkaisuajankohtiin. Amodein esseen ydin on tahdin hillitseminen ja tarkistuspisteet, joiden läpi mallin on päästävä ennen julkaisua. Kilpailuoikeuden silmissä se näyttää tuotannon rajoittamiselta, eikä motiivin jalous auta.

Toinen riski on hienovaraisempi. Kun kolmen suurimman toimijan edustajat tapaavat säännöllisesti, syntyy kanava, jota pitkin kulkee muutakin kuin testituloksia. Julkaisuaikataulu ja hinnoittelu ovat kaupallisesti herkkää tietoa, ja valvojat tarkastelevat juuri sitä. Yhdysvaltain oikeusministeriöltä voi hakea ennakkokannanoton, niin sanotun business review letterin, tällaisiin järjestelyihin. Lehanen kanta tarkoittaa käytännössä, ettei OpenAI aio sitä hakea.

Euroopassa sääntelijä istuu jo pöydässä

EU:ssa vastaavaa järjestelyä arvioitaisiin unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 101 artiklan nojalla. Se kieltää kilpailua rajoittavat sopimukset, eikä siinä ole erillistä turvallisuuspoikkeusta. Poikkeus on mahdollinen, mutta yritysten on arvioitava itse, täyttyvätkö sen ehdot. Ennakkoilmoitusmenettelyä ei ole ollut sitten vuoden 2004, joten riski jää yhtiöiden kannettavaksi.

Komission horisontaalisia yhteistyösopimuksia koskevat suuntaviivat antavat standardointiyhteistyölle suojasataman. Ehdot ovat tiukat. Osallistumisen pitää olla avointa, menettelyn läpinäkyvä ja lopputuloksen saatavilla syrjimättömin ehdoin. Kolmen suurimman suljettu neuvottelupöytä ei näitä ehtoja täytä.

Tekoälyasetuksen puolella tilanne on toinen. Yleiskäyttöisten tekoälymallien käytännesäännöt julkaistiin heinäkuussa 2025, ja niitä on allekirjoittanut 21 yhtiötä, muun muassa OpenAI, Google, Anthropic, Microsoft ja Mistral AI. Turvallisuutta ja tietoturvaa koskeva luku koskee nimenomaan järjestelmäriskin malleja. Allekirjoittajien kesken toimii työryhmä, jonka puheenjohtajana on komission tekoälytoimisto.

Ero on olennainen. Euroopassa viranomainen istuu kokoushuoneessa ja johtaa puhetta, mikä poistaa suuren osan kartelliepäilystä jo etukäteen. Washingtonissa kolme yhtiötä neuvottelee keskenään ja päättää itse, ettei lupaa tarvita. Amodei pyysi Yhdysvaltain hallinnolta juuri sitä roolia, joka EU:ssa on jo olemassa.

Mitä tästä seuraa suomalaiselle

Suomalaiselle ohjelmistoyritykselle, joka rakentaa tuotteensa näiden kolmen mallin varaan, kysymys ei ole akateeminen. Jos yhteistyö rajoittuu testausmenetelmiin, muutos näkyy lähinnä siinä, että mallit ovat aiempaa vertailukelpoisempia. Jos se ulottuu julkaisutahtiin, se vaikuttaa suoraan siihen, milloin uusi ominaisuus on saatavilla ja mihin hintaan.

Vaikutus ulottuu myös kilpailijoihin. Kun kolme yhdysvaltalaista yhtiötä sopii keskenään, mitä turvallinen malli tarkoittaa, eurooppalaiset ja aasialaiset kehittäjät joutuvat sopeutumaan standardiin, jonka laatimiseen ne eivät osallistuneet. Mistralin kokoiselle toimijalle se on kustannus. Pienemmille se voi olla este.

Julkiselle sektorille kyse on hankinnoista. Kun valtionhallinto kilpailuttaa tekoälypalveluita, se olettaa tarjoajien kilpailevan keskenään. Oletus kestää huonosti tietoa siitä, että tarjoajat ovat istuneet saman pöydän ääressä viikkoja.

Ensimmäinen todellinen koe tulee silloin, kun yhtiöt ovat eri mieltä jonkin mallin julkaisuajankohdasta. Siihen asti kyse on kokouksista. Sen jälkeen nähdään, kestääkö järjestely kilpailuviranomaisen katseen ilman sitä poikkeuslupaa, jota Lehanen mukaan ei tarvita.