Kirjailija saa 3 000 dollaria – kustantaja vie puolet

Yhdysvaltalainen dekkarikirjailija April Henry avasi syyskuun alussa sähköpostin, jossa kerrottiin, kuka muu on ilmoittautunut hänen kirjansa oikeudenomistajaksi. Nimi oli HarperCollins. Oikeudet kyseiseen teokseen olivat palautuneet Henrylle vähintään 17 vuotta sitten, ja kustantamo oli samalla merkinnyt itsensä hänen työnantajakseen.

Henry ei ole yksin. Anthropicin 1,5 miljardin dollarin sovintorahojen jako on edennyt vaiheeseen, jossa kirjailijoille kerrotaan, ketkä muut ovat vaatineet osuutta samasta teoksesta. Listoilta on löytynyt kustantajia ja kirjallisuusagentteja, joiden ei pitäisi olla siellä lainkaan.

Taustalla on viime vuosien suurin tekijänoikeuskiista. Tekoäly-yhtiö Anthropic hankki piraattikirjastoista noin puoli miljoonaa teosta, ja asia päättyi sovintoon, jonka tuomari Araceli Martínez-Olguín vahvisti lopullisesti heinäkuussa 2026. Kyseessä on suurin tekijänoikeusloukkauksesta koskaan maksettu korvaus. Yhtä teosta kohti maksetaan noin 3 000 dollaria, ja kun teoksia on lähes 500 000, summasta tulee miljardiluokan.

Miksi kustantaja voi vaatia osuutta kirjasta, joka ei ole enää sen

Kustannussopimus ei ole kirjan kauppa. Siinä kirjailija luovuttaa kustantajalle yksinoikeuden julkaista teos tietyissä muodoissa, ja kun sopimus aikanaan päättyy, oikeudet palautuvat kirjailijalle. Sovinnossa raha jaetaan sen mukaan, kuka oli teoksen oikeudenomistaja sinä päivänä, jona teos päätyi Anthropicin haltuun.

Se päivä on 10. elokuuta 2022. Jos kirja oli silloin normaalisti myynnissä kustantajan kautta, korvaus jaetaan oletusarvoisesti puoliksi. Jos oikeudet olivat palautuneet kirjailijalle jo ennen sitä, hänelle kuuluu koko summa. Yhdysvaltain kirjailijaliitto Authors Guild muotoilee asian ohjeessaan suoraan: kirjailija, jonka oikeudet palautuivat ennen 10.8.2022, on oikeutettu sataan prosenttiin varoista.

Vaatimuksen tekeminen on käytännössä ollut lomakkeen täyttämistä. Kukaan ei ole käynyt läpi kustantajien arkistoja sen selvittämiseksi, mitkä sopimukset olivat vielä voimassa neljä vuotta sitten. Authors Guildin toimitusjohtaja Mary Rasenberger arvioi TechCrunchille, että ongelmien takana on huono kirjanpito ja sekava sovintoprosessi eikä tahallinen väärinkäytös.

Kirjailijoita neuvovan Writer Beware -sivuston Victoria Strauss jakaa virheet kahteen tyyppiin. Ensimmäisessä kustantaja vaatii rahaa teoksesta, joka ei enää ole sen. Toisessa se vaatii sadan prosentin osuutta silloin, kun sille kuuluisi puolet. Strauss on huomauttanut, että virheiden määrä on liian systemaattinen selittyäkseen yksittäisillä kömmähdyksillä. Osa kustantajista on myöntänyt erehdyksensä, kun kirjailija on ottanut suoraan yhteyttä. HarperCollinsin kanta Henryn tapaukseen ei käy ilmi julkisista lähteistä.

Agentit haluavat provisionsa myös oikeudenkäynnistä

Kolmas ryhmä ovat agentit. Osa kirjallisuusagenteista on vaatinut sovintorahoista 15–25 prosentin osuutta niistä teoksista, joita he ovat aikanaan edustaneet. Agentti ei kuitenkaan ole teoksen oikeudenomistaja, eikä sovinnossa ole varattu heille osuutta lainkaan.

Yksi Writer Bewaren haastattelemista agenteista kuvasi ilmiötä niin, että kustantajat käsittelevät rahaa ikään kuin se olisi jonkinlainen lisenssimaksu, vaikka sovinto on tarkoitettu kirjailijoille eikä agentteja ole siinä mukana.

Kirjailijalla on 30 päivää aikaa riitauttaa toisen tekemä vaatimus. Osapuolet voivat sopia asian keskenään, sen jälkeen sovintoa hallinnoiva JND Legal Administration yrittää sovitella, ja viimeisenä ratkaisun tekee tuomioistuimen nimeämä erityisselvittäjä. Todistustaakka on kirjailijalla. Hänen pitää löytää kaapistaan tai sähköpostiarkistostaan oikeuksien palautuskirje, joka on saatettu lähettää 20 vuotta sitten paperilla.

Entä jos sama tilanne tulisi Suomeen

Suomessa vastaavaa joukkokanteen sovintoa ei ole, eikä kukaan ole täällä joutunut jakamaan tekoälykorvauksia kirjailijan ja kustantajan kesken. Lähtöasetelma on silti tuttu. Suomen Kirjailijaliiton ohjeistuksen mukaan kustannussopimuksella luovutetaan yksinoikeus kirjan julkaisemiseen tietyissä julkaisumuodoissa, kuten painettuna, sähkö- tai äänikirjana, ja liitolla on erillinen ohjeensa oikeuksien palautumisesta.

Kysymys, joka Yhdysvalloissa nyt ratkaistaan, on siis myös suomalainen kysymys: kenellä on paperit tallessa. Jos korvauksia joskus jaetaan täälläkin, ratkaisu ei löydy siitä, kuka muistaa asian oikein, vaan siitä, kenen arkistosta löytyy päivätty asiakirja. Suomen oikeustilasta tässä ei sanota mitään, koska sitä ei ole testattu.

Sama koskee muitakin kuin kirjailijoita. Kääntäjien, kuvittajien, muusikoiden ja freelancetoimittajien työtä on käytetty tekoälyn opettamiseen samalla tavalla, ja jos siitä joskus maksetaan, raha jaetaan vanhojen sopimusten perusteella. Ne sopimukset on tehty aikana, jolloin kukaan ei osannut kirjoittaa niihin sanaa tekoäly.

Yksittäisen kirjailijan kannalta panokset ovat pienet. Kolmesta tuhannesta dollarista kiistellään puolikkaasta, ja riidan selvittäminen vie viikkoja työtä, jota kukaan ei korvaa. Juuri siksi osa perusteettomista vaatimuksista menee läpi ilman että kukaan huomauttaa niistä. Kertoimena on lähes 500 000 teosta.