Tekoälyn 750 miljardin lasku odottaa maksajaansa

Gary Gensler valvoi neljä vuotta Yhdysvaltain arvopaperimarkkinoita SEC:n puheenjohtajana. Nykyään hän opettaa MIT:n Sloan-kauppakorkeakoulussa, ja tekoälybuumista puhuessaan hän palaa yhteen laskutoimitukseen, joka ei mene tasan.

MIT Technology Review kokosi 15. syyskuuta yhteen sen, mitä tekoälyn infrastruktuurin rakentaminen maksaa ja mitä se tuottaa. Ensimmäinen luku on noin 750 miljardia dollaria tänä vuonna. Toinen on 150–200 miljardia.

Kahden luvun välinen kuilu

Kannattaa suhteuttaa luvut euroihin. 750 miljardia dollaria on nykykurssilla noin 640 miljardia euroa, eli suunnilleen kaksi kertaa Suomen vuotuinen bruttokansantuote. Se kulutetaan yhden vuoden aikana palvelinsaleihin, piireihin ja jäähdytykseen. Koko alan tekoälytuotot samalta vuodelta ovat euroiksi muutettuna 130–170 miljardia.

Vuositason erotus on siis lähes 500 miljardia euroa. Morgan Stanleyn arvion mukaan investoinnit yltävät 2,9 biljoonaan dollariin vuosina 2025–2028, ja rakentaminen voi pian viedä noin kolme prosenttia Yhdysvaltain bruttokansantuotteesta. Se on mittaluokka, jossa yksittäisen toimialan investointipäätökset alkavat näkyä kansantalouden tilastoissa.

Kuluttajien osuutta näistä tuloista lähde ei erittele, enkä löytänyt juttua kirjoittaessani julkista arviota, joka kattaisi koko markkinan. Siksi tässä verrataan investointeja koko alan tuottoihin eikä pelkkiin kuluttajien kuukausimaksuihin.

Columbian kauppakorkeakoulun rahoituksen professori Stijn Van Nieuwerburgh on laskenut, että kymmenen prosentin tuotto-odotuksella investoinnit vaatisivat noin 3,7 biljoonan dollarin vuositulot vuoteen 2032 mennessä. Whartonin professori Jessica Wachter päätyy toiseen muotoiluun: pilvijättien pitäisi 2,7-kertaistaa oma tuottavuutensa, jotta investoinnit olisivat vuonna 2030 omillaan pääoman hinta ja poistot huomioiden.

Mistä loput rahat tulisivat

Kuluttajien kuukausimaksut eivät kata kuilua lähimainkaan. Loput pitäisi tulla kolmesta suunnasta: yritysasiakkailta, pilvipalvelujen käytön kasvusta ja mainonnasta. Jokainen niistä nojaa omaan oletukseensa.

Yritysmyynti on isoin ja epävarmin. Se vaatii siirtymän ohjelmistolisenssin hinnoittelusta malliin, jossa asiakas maksaa tehdystä työstä, ja ennen kaikkea sen, että työ oikeasti korvaa palkkakuluja. Lähteen siteeraaman kyselyn mukaan 90 prosenttia johtajista ei ole nähnyt kolmessa vuodessa lainkaan tuottavuushyötyjä, mutta odottaa niitä jatkossa 1,45 prosentin verran. Odotettu hyöty syntyisi pääosin väen vähentämisestä, ei tuotannon kasvusta.

Mainonta ja pilvipalvelujen kulutus ovat varmempaa maaperää, mutta ne kasvavat maltillisesti. Niillä katetaan kymmeniä miljardeja, ei satoja. MIT:n taloustieteilijä, vuoden 2024 Nobel-palkinnon saanut Daron Acemoglu tiivistää riskin niin, että jos tuottavuushyötyjä ei tule, ihmiset kyllästyvät tekoälyyn ja investoinnit painuvat alas.

Kupla vai jaksotus

Kuplajuttu olisi tähän helppo kirjoittaa, mutta laskelmassa on toinenkin puoli. Datakeskus kirjataan taseeseen omaisuuseränä, ja sen poistot jaksotetaan vuosille. Kirjanpidossa palvelinlaitteiston käyttöiäksi merkitään tyypillisesti viidestä kuuteen vuotta, joten yhden vuoden investointia ei ole tarkoituskaan kattaa yhden vuoden tuloilla.

Kapasiteetti palvelee myös muuta kuin chat-ikkunoita. Samoissa saleissa pyörii tavallista pilvilaskentaa, videopalveluita, mainosten kohdennusta ja yritysten tietokantoja. Jos tekoälykysyntä pettää, osa raudasta löytää toisen käytön ja osa sähköliittymistä on silti arvokasta.

Poistoaika on silti se kohta, jossa väittely oikeasti käydään. Näytönohjainten teho suunnilleen kaksinkertaistuu kahdessa vuodessa. Jos kilpailukykyinen ikä onkin kolme vuotta eikä kuusi, poistot tuplaantuvat ja tulosrivi muuttuu toiseksi. Silloin osa saleista on kirjanpidossa arvokkaampia kuin markkinoilla.

Rahoitusrakenne kasvattaa panosta. Yli puolet suunnitelluista menoista aiotaan kattaa velalla ja järjestelyillä, joissa riskiä siirretään taseen ulkopuolelle. Gensler kuvaa kokonaisuutta pääomamarkkinoiden ja talouden yhdistelmävedoksi, jossa kaikkien osien on osuttava.

Mitä hyytyminen tarkoittaisi Suomessa

Suomi on tässä syklissä myyjän roolissa. Viileä ilmasto, vakaa kantaverkko ja hukkalämmön ohjaaminen kaukolämpöön ovat argumentteja, joilla datakeskushankkeita on houkuteltu maahan. Hankkeet näkyvät kuntien kaavoituksessa, sähköverkon liittymisjonossa ja verokeskustelussa, jossa datakeskusten sähköverokohtelu on ollut toistuvasti pöydällä. Tuoreita julkisia lukuja liittymishakemusten yhteistehosta hain, mutta en löytänyt niitä tätä juttua kirjoittaessani.

Investointisyklin hyytyminen ei näkyisi täällä ensimmäisenä purkukauhana vaan hiljaisuutena. Allekirjoitetut sopimukset viedään yleensä loppuun, koska keskeyttäminen maksaa. Sen sijaan seuraava vaihe jää tekemättä: laajennusoptiota ei käytetä, varattu liittymisteho palautetaan jonoon ja kaavoitettu tontti jää tyhjäksi. Kunnalle se tarkoittaa, että luvatut verotulot ja työpaikat siirtyvät vuosilla eteenpäin.

Sähkö on kaksisuuntainen kysymys. Datakeskukset nostavat kysyntää ja sitä kautta hintaa, mutta ne myös rahoittavat uutta tuotantoa ja verkon vahvistamista. Jos hanke peruuntuu vasta sen jälkeen kun verkkoa on jo rakennettu sitä varten, lasku jää verkkoyhtiön muille asiakkaille. Sama kysymys on Yhdysvalloissa jo riitakysymys.

Mitä kannattaa seurata

Kysymys ratkeaa kahdella luvulla, jotka julkaistaan neljännesvuosittain. Ensimmäinen on pilviliiketoiminnan liikevaihdon kasvuprosentti suhteessa saman yhtiön omaan investointiohjeistukseen. Jos investoinnit kasvavat pilvituloja nopeammin kahtena peräkkäisenä neljänneksenä, kyse ei ole enää pelkästä ajoituserosta.

Toinen luku on tylsempi ja kertoo enemmän. Se on palvelinlaitteiston poistoaika osavuosikatsauksen liitetiedoissa. Jos jokin suurista pilvitoimijoista lyhentää sen kuudesta vuodesta neljään, yhtiö on itse myöntänyt, ettei rauta kestä niin kauan kuin laskelma oletti. Se pieni merkintä tulee näkyviin ennen kuin yksikään rakennustyömaa Haminassa tai Ohiossa pysähtyy.