Kirjeen valokuvaaminen puhelimella riittää. Käyttäjä ottaa kuvan viranomaisen päätöksestä, syöttää sen tekoälysovellukseen ja saa takaisin valituksen, jonka kirjoittamiseen olisi ennen mennyt ilta ja mahdollisesti lakimiehen tunti. Berliinin Hertie Schoolin digitaalisen hallinnon tutkimuskeskuksen väitöskirjatutkija Chris Schmitz on koonnut ensimmäisen laajan aineiston siitä, mitä tästä seuraa viranomaisten postilaatikoissa.
Schmitzin sekä hänen kollegoidensa Lewis Hammondin ja Alan Chanin selvitys käy läpi 84 tapausta yhdestätoista maasta. Tutkijat kutsuvat ilmiötä agenttitulvaksi. Tekoäly madaltaa kynnystä asioida viranomaisen kanssa, ja hakemusten määrä hyppää.
Luvut perustuvat tutkijoiden itse kokoamaan tapausaineistoon, eivät viranomaisten yhteiseen tilastoon, ja tutkijat puhuvat itse mahdollisista tulvatapauksista. Työ ilmestyi arXiv-palvelussa 17. elokuuta ja se on hyväksytty AAAI:n AI, Ethics and Society -konferenssiin lokakuussa. Konferenssin arvion se on siis läpäissyt, tieteellisen lehden vertaisarviointia ei.
“Valtaosa löytämistämme tapauksista on ihmisiä, joilla on oikeus vaatia jotakin ja jotka vaativat juuri sitä.”
Britanniassa valitukset lähes kolminkertaistuivat
Selkein yksittäinen luku tulee Britanniasta. Asumisasiamiehelle tuli vuonna 2022 noin 2 600 valitusta. Vuonna 2025 niitä oli yli 7 000. Yhdysvaltain kuluttajarahoituksen valvontavirasto CFPB kirjasi samalla jaksolla viisinkertaisen määrän valituksia.
Vastaavia hyppäyksiä näkyy Brasilian tuomioistuinhakemuksissa ja Saksan parlamentin vetoomuksissa. Tapauksia yhdistää ajoitus: käyrä kääntyy ylös vuoden 2022 jälkeen, samoihin aikoihin kun kielimallit tulivat kaikkien ulottuville. Aikayhteys ei yksin todista syytä, ja sen tutkijatkin myöntävät.
Roskaa vai oikeuksia
Ohjelmistoala sai esimaun viime vuonna. Haavoittuvuuspalkkio-ohjelmien postilaatikot täyttyivät kielimallien tuottamista raporteista, joissa harvoin oli todellista tietoturva-aukkoa. Jokainen piti silti käydä läpi. Se söi työaikaa ihmisiltä, joiden pitäisi korjata oikeita vikoja.
Julkisissa palveluissa asetelma on Schmitzin mukaan toinen. Hakemusten määrä kasvaa siksi, että hakeminen on helpottunut, ei siksi että vaatimukset olisivat tuulesta temmattuja. Osa aineiston tapauksista on kuitenkin juuri sitä massaa, jota viraston on pakko seuloa ennen kuin se tietää, kumpi on kyseessä.
Tässä kohtaa juttu koskee tavallista ihmistä. Byrokratian raskaus on aina karsinut hakijoita, ja karsinta on osunut samoihin: niihin, jotka eivät jaksa, ehdi tai osaa kirjoittaa virastokieltä. Kun kirjoittamisen este poistuu, jonoon tulee ihmisiä, joiden olisi kuulunut olla siellä jo vuosia sitten. Jono on silti jono, ja sen toisessa päässä istuu virkailija, jonka työaika ei kasvanut yhtään.
“Ihmiset huomaavat, että tämän voi tehdä, ja vähitellen se vain helpottuu. Aiemmin piti raahata kasaan paljon taustatietoa ja ohjeistaa ChatGPT 3.5:ttä hyvin tarkasti, nyt voi riittää, että liittää tai valokuvaa kirjeen Claude-sovellukseen ja saa aika hyvän vastauksen yhdellä kertaa.”
