Altman ehdottaa 32-tuntista työviikkoa ja robottiveroa

OpenAI:n New Deal -paperi laskeutuu eurooppalaisille tutuille vesille

OpenAI julkaisi 6. huhtikuuta 13-sivuisen paperin nimeltä Industrial Policy for the Intelligence Age. Toimitusjohtaja Sam Altman kuvaa sitä Axiosille suoraviivaisesti: tekoälyn aiheuttama talousmullistus vaatii uutta yhteiskuntasopimusta, jonka kokoluokka vastaa Franklin D. Rooseveltin New Dealia tai 1900-luvun alun progressiivista aikakautta.

Kolme ehdotusta nousee paperista ylitse muiden. Yhdysvaltoihin syntyisi kansallinen varallisuusrahasto, joka antaisi jokaiselle kansalaiselle suoran osuuden tekoäly-yritysten kasvuun. Verotuksen painopiste siirtyisi työn verottamisesta pääoman verottamiseen, mikä tarkoittaa käytännössä robottiveroa. Liittovaltio kannustaisi työnantajia ja ammattiliittoja pilotoimaan 32-tuntista nelipäiväistä työviikkoa täydellä palkalla.

Mitä ehdotukset tarkalleen tarkoittavat

Robottivero ei OpenAI:n versiossa kohdistu suoraan koneisiin. Paperi puhuu siirtymästä työvoiman verottamisesta pääomaverotukseen: korkeammat yhteisöverot, kovempi pääomatulojen verotus ja uudet veromuodot tulovirroille, jotka syntyvät automatisoidusta työstä. Ajatus on, että jos yritys korvaa varastotyöntekijän robotilla, sen pitäisi maksaa takaisin järjestelmään, jota tämä työntekijä rahoitti tuloveroillaan.

Julkinen varallisuusrahasto saisi alkupääomansa osittain tekoäly-yhtiöiltä itseltään. Rahasto sijoittaisi laajaan korin tekoälyfirmoja ja tekoälyä hyödyntäviä yrityksiä, ja amerikkalaiset saisivat siitä suoraa tuottoa. Altman on viime kuukausina kertonut vetäytyneensä aiemmin kannattamastaan kansalaispalkasta. Hän pitää nyt osuutta tekoälyn tuotannosta tärkeämpänä kuin kuukausittaista tulonsiirtoa.

32-tuntinen työviikko ei tulisi laista vaan kokeiluista. Paperin sanamuoto on tarkka: työnantajia ja liittoja kannustetaan rajattuihin pilotteihin, joissa palkka pysyy ennallaan. Jos tuottavuus ei kärsi, lyhennys voi muuttua pysyväksi joko viikkotunneissa tai ylimääräisinä lomapäivinä.

Pohjoismainen sopimusmalli on jo puolimatkassa

Suomalaiselle lukijalle paperi näyttää oudosti kotoiselta. Pohjoismainen sopimusmalli, jossa ammattiliitot, työnantajat ja valtio neuvottelevat kolmikantaisesti, tuottaa juuri sellaisia ratkaisuja, joista Yhdysvalloissa keskustellaan akateemisina ehdotuksina. Suomessa työajat sovitaan TES-järjestelmässä, ei kongressin äänestyksellä.

Työajan lyhennys on Suomessa vanhempi keskustelu kuin Piilaaksossa. SAK on ajanut työajan lyhentämistä eri muodoissaan vuosikymmeniä. Sanna Marinin hallituksen aikana neljäpäiväinen työviikko nousi otsikoihin, eikä yhteistä mallia silloin syntynyt. EK:n linja on toistaiseksi pysynyt skeptisenä: tuottavuusvaikutukset on todennettava ennen kuin yleistä työaikaa muutetaan.

Mitä tämä tarkoittaa suomalaiselle palkansaajalle

Suorimman vaikutuksen tuntee, jos työskentelet tehtävässä, jossa tekoäly hoitaa jo nyt rutiinit. Kun palvelukeskuksen tekstit, koodin yksinkertaiset osat tai laskutuksen tarkistus siirtyvät malleille, suomalainen TES-pöytä joutuu vastaamaan kysymykseen, jonka Altman muotoili Washingtonin näkökulmasta: kenelle hyöty kuuluu. Jos pohjoismainen sopimuskoneisto pitää huolen siitä, että hyöty jakautuu työajan lyhennyksenä tai palkankorotuksena, vaikutus on aivan toinen kuin amerikkalaiselle työntekijälle, jolla ei ole tessiä.

Yksi yksityiskohta jää paperista pois ja tekee siitä epätäydellisen: Altman ei avaa, kuka maksaa siirtymäkauden. Robottivero tuottaa rahaa vasta kun automaatiota on tarpeeksi paljon. Sitä ennen kansalliset varallisuusrahastot tarvitsevat alkupääoman, jonka lähteeksi paperi nimeää osittain tekoäly-yhtiöt itse. OpenAI:n oma valuaatio antaa lupaukselle painoa, mutta avoimena pysyy, mihin hintaan yritys olisi valmis siirtämään pääomaansa yhteisrahastoon. Vastaus tulee viimeistään silloin, kun ehdotuksesta tehdään lakiluonnos.