New Yorkin yliopiston matemaatikko Tristan Buckmaster ei jäänyt viimeistelemään tekstiään. Hän julkaisi perjantaina Mastodonissa keskeneräisen käsikirjoituksen. Scientific Americanin mukaan hän perusteli kiirettä sillä, ettei kaksikko ”voinut ottaa riskiä odottamalla” (engl. ”couldn't risk waiting”), ”viime kerran jälkeen” (”after last time”).
Viime kerta tarkoittaa syyskuuta. OpenAI ehti silloin ensimmäisenä julkistaa ratkaisun Navier–Stokes-ongelmaan, joka on yksi Clayn matematiikkainstituutin seitsemästä Millennium-ongelmasta. Jokaisen ratkaisusta on luvattu miljoona dollaria. Buckmaster ja hänen työparinsa, Anthropicilla työskentelevä Levent Alpöge, olivat tehneet samaa työtä tekoälymallien avulla jo vuoden ajan.
Nyt kaksikko väittää todistaneensa sen, mitä moni asiantuntija pitää ongelman ”oikeana” versiona. Samalla he sanovat paikanneensa aukon, jonka OpenAI:n ratkaisu jätti auki. Alpöge on sama tutkija, joka kertoi eilen todistaneensa Clauden kanssa Riemannin hypoteesin, kuten AI Suomi kertoi.
Kahvikupin pyörre ja räjähdys
Navier–Stokes-yhtälöt kuvaavat, miten neste tai kaasu liikkuu. Niitä käytetään sääennusteissa, lentokoneen siipien suunnittelussa ja putkistojen mitoituksessa. Kun sekoitat kahvia lusikalla, yhtälöt kertovat, miten kuppiin syntyvä pyörre kiertää ja vähitellen hiipuu.
Matemaatikot ovat pohtineet pitkään, voiko yhtälöiden ratkaisu ”räjähtää”. Räjähdyksellä tarkoitetaan tilannetta, jossa virtauksen nopeus kasvaa jossakin pisteessä äärettömäksi äärellisessä ajassa. Pyörre siis kiristyy niin, että yhtälöt lakkaavat antamasta järkevää vastausta. Oikeassa kahvikupissa niin ei käy. Jos yhtälöt kuitenkin sallivat räjähdyksen, ne eivät ole niin aukoton kuvaus todellisuudesta kuin on oletettu.
Voima, jota luonnossa ei ole
OpenAI ilmoitti 8. syyskuuta ratkaisseensa ongelman. Scientific Americanin mukaan työhön käytettiin noin 10 000 kopion parvea yhtiön sisäisestä kielimallista. Tuloksena syntyi 166-sivuinen todistus, joka on kirjoitettu Lean-kielellä. Sen avulla jokaisen päättelyaskeleen voi tarkistaa koneellisesti.
Todistus täytti teknisesti Clayn instituutin ehdot, mutta moni asiantuntija ei ollut siihen tyytyväinen. OpenAI:n ratkaisu nojasi epärealistiseen ja tarkasti viritettyyn ulkoiseen voimaan, joka ”sekoittaa” nestettä juuri oikealla tavalla. Vuonna 2000 laadittu ongelmanmuotoilu sallii tällaisen voiman. Useimmat alan tutkijat ovat kuitenkin etsineet räjähdystä, joka syntyy pelkästään nesteen sisäisistä voimista.
“Tärkein ongelma on ratkaisematta.”



