Datakeskukset veisivät 40 % lisää sähköä – kuka maksaa?

Kantaverkkoyhtiö Fingrid julkaisi tiistaina 18. elokuuta luvun, joka pani eduskunnassa liikettä aikaan. Jos kaikki kantaverkkoon liittymissopimuksen tehneet hankkeet toteutuvat täysimääräisesti, Suomen sähkönkulutus kasvaa lähes 40 prosenttia vuoden 2025 tasosta. Siihen menisi yhtiön oman arvion mukaan vähintään viisi vuotta.

Kasvua vetävät kaksi asiaa. Datakeskushankkeiden suunniteltu yhteisteho oli elokuun puoliväliin mennessä lähes viisi gigawattia, ja rakenteilla olevien sähkökattilahankkeiden teho on ylittänyt kolme gigawattia. Sähkövarastoista on tehty liittymissopimuksia yli neljän gigawatin edestä.

"Tarvitsemme sääriippuvaisen tuotannon rinnalle lisää säätövoimaa", Fingridin toimitusjohtaja Asta Sihvonen-Punkka sanoi yhtiön tiedotteessa. Säätövoima tarkoittaa tuotantoa, jonka voi käynnistää silloin kun tuuli ei käy: moottorivoimalaitoksia, vesivoimaa, kaasuturbiineja.

Kaksi päivää myöhemmin kokoomuksen kansanedustaja Heikki Vestman otti luvun omakseen. "Raju hinnannousu tekisi arjesta sietämättömän kallista ja voisi pysäyttää Suomen talouskasvun", hän sanoi Talouselämälle. Vestman on työskennellyt aiemmin energia-alan juristina, ja hänellä on pöydällä valmis lakiteksti.

Liittymissopimus ei ole lupaus

Fingridin luku nojaa liittymissopimuksiin, ja siinä on koko asetelman suurin epävarmuus. Liittymissopimus on kantaverkkoyhtiön ja hankkeen välinen sopimus siitä, että hanke pääsee kiinni verkkoon tietyssä paikassa ja tietyllä teholla. Se sitoo verkkokapasiteettia, mutta se ei ole investointipäätös eikä lupaus siitä, että laitos joskus rakennetaan.

Ero näkyy luvuissa. Kun Vestman esitteli aloitteensa toukokuussa, investointipäätöksen saaneiden datakeskusten yhteenlaskettu tehontarve oli hänen tiedotteensa mukaan yli 2 100 megawattia. Liittymissopimuksia datakeskushankkeille on nyt lähes viisi gigawattia, eli yli kaksinkertaisesti.

Erotukseen mahtuu hankkeita, jotka voivat vielä kaatua rahoitukseen, kaavoitukseen, tonttiriitaan, asiakaskysynnän puutteeseen tai emoyhtiön strategiamuutokseen toisella mantereella. Kukaan ei tiedä, toteutuuko sopimuksista kolmannes, puolet vai lähes kaikki. Fingrid ei ole julkaissut arviota toteutumisasteesta.

Lakialoite, jolla on yli sata allekirjoittajaa

Vestmanin aloite kirjaisi lakiin kaksi ehtoa. Suurta datakeskusta ei saisi liittää sähköverkkoon ennen kuin sillä on tehontarvettaan vastaava määrä nopeasti käynnistyvää varavoimaa ja vuosikulutustaan vastaava määrä uutta sähköntuotantoa Suomessa, joko itse rakennettuna tai ostettuna. Vähintään megawatin kokoisilta laitoksilta vaadittaisiin säätökykyä. Uutta lupajärjestelmää ei perustettaisi.

"Datakeskukset ovat Suomen taloudelle mahdollisuus, mutta niiden sähkön syöpöttely ei saa tapahtua suomalaisten kotien ja teollisuuden kustannuksella", Vestman perusteli kokoomuksen eduskuntaryhmän tiedotteessa toukokuussa.

Esikuva on Irlanti, joka otti vastaavan sääntelyn käyttöön tämän vuoden alussa. Siellä datakeskusten osuus koko maan sähkönkulutuksesta nousi kuudesta prosentista 22 prosenttiin vuosina 2016–2024. Aloite keräsi kesäkuun loppuun mennessä yli sadan kansanedustajan allekirjoituksen sekä hallituksesta että oppositiosta, ja se etenee talousvaliokuntaan.

Keskustelu ei ole uusi. Kesällä esillä oli ministerin toive siitä, että valtio päättäisi, ketkä ylipäätään saavat rakentaa datakeskuksen Suomeen, kuten AI Suomi kertoi. Silloin kyse oli kannanotosta. Nyt on kirjattu pykäläteksti ja enemmistön allekirjoitukset.

Mitä tämä näkyy sähkölaskussa

Tarkin julkinen laskelma on viime marraskuulta. Konsulttiyhtiö AFRY arvioi selvitysmies Veli-Matti Mattilan toimeksiannosta, että datakeskustehon kasvu 300 megawatista 2 500 megawattiin nostaisi sähkön vuotuista keskihintaa jopa kymmenellä prosentilla viiden vuoden päästä. Laskelman mukaan vuodessa olisi noin sata tuntia, joina datakeskusten aiheuttama lisähinta ylittäisi 50 senttiä kilowattitunnilta, ja noin 30 tuntia, joina se ylittäisi 90 senttiä.

AFRY:n 2 500 megawattia on suunnilleen puolet siitä datakeskustehosta, jolle on nyt liittymissopimus. Toteutumisaste puolet vie siis suunnilleen siihen skenaarioon, jonka hintavaikutus on jo laskettu: keskihinta kymmenisen prosenttia ylös ja muutama kymmenen erittäin kallista tuntia talvessa. Ne tunnit osuvat pörssisähkösopimuksen tehneen kukkarosta suoraan, kiinteän sopimuksen tehneellä ne siirtyvät hintaan seuraavassa kilpailutuksessa.

Jos hankkeet toteutuvat kokonaan, luvut ovat suurempia. Kuinka paljon, sitä ei ole julkisuudessa laskettu, eikä myöskään sitä, paljonko Vestmanin lakialoite itsessään hillitsisi hintaa. Aloitteen logiikka on kuitenkin sama kuin Mattilan selvityksen johtopäätös: kysynnän rinnalle pitää tulla tuotantoa. "Jousto voidaan toteuttaa kulutuksen vähentämisellä tai korvaamalla osittain datakeskuksen omalla tuotannolla", Mattila sanoi Ylelle.

Datakeskusten sähköveron korotus on tästä eri asia: se koskee valtion verokertymää, ei sitä paljonko sähköä on tarjolla tuulettomana tammikuun iltana.

Irlanti-vertaus toimii molempiin suuntiin. Energiateollisuus on huomauttanut, että Irlannissa on Euroopan kalleinta sähköä, joten sikäläinen sääntely tuskin on menestystarina. Vestmanin vastaus on, että kalleus johtuu osin juuri datakeskusten kysynnästä, ja sääntely tuli vasta sen perään.

Kellon kanssa on yksi käytännön ongelma, josta puhutaan vähän. Liittymissopimuksia tehdään koko ajan, ja jokainen allekirjoitettu sopimus varaa verkkokapasiteettia nykyisillä ehdoilla. Talousvaliokunnan syksy ratkaisee, kuinka moni hanke ehtii vanhan säännöstön puolelle ennen kuin uusi astuu voimaan, jos astuu.

Vertailun vuoksi: 2 100 megawattia investointipäätöksen saanutta datakeskustehoa on noin neljänneksen enemmän kuin Loviisan ydinvoimalan teho. Se on jo sovittu. Loput viisi gigawattia miinus se on toistaiseksi paperia.