Professori antoi tekoälylle sijoitussalkkunsa

Innovaatiojohtamisen professori Alf Rehn kertoi Talouselämälle rakentaneensa tekoälyagentin, joka tekee sijoituspäätöksiä hänen puolestaan. Kokeilu on pieni ja henkilökohtainen. Juuri siksi se kiinnostaa: sama on teknisesti kenen tahansa ulottuvilla muutamalla kympillä.

AI Suomi ei ole päässyt lukemaan Talouselämän haastattelua kokonaisuudessaan, joten sen tuottolukuja ei toisteta tässä jutussa eikä Rehniä lainata suoraan. Rehn ei ole kommentoinut asiaa AI Suomelle. Sen sijaan käydään läpi se osa, joka jää tällaisissa jutuissa yleensä sanomatta: mitä sijoittava tekoälyagentti oikeasti on, kuka painaa ostonappia ja mitkä ovat rajat Suomessa.

Agentti ei ole robotti vaan ketju sovelluksia

Tekoälyagentti tarkoittaa käytännössä kolmea asiaa yhdessä: kielimallia, sille kirjoitettuja ohjeita ja työkaluja, joilla malli pääsee käsiksi ulkomaailmaan. Työkalu voi olla hakukone, pörssikurssien hintadata tai välittäjän rajapinta eli API. Rajapinta on ohjelmointiyhteys, jonka kautta toinen ohjelma saa lukea tilitietoja ja lähettää toimeksiantoja ilman että ihminen kirjautuu käyttöliittymään.

Tähän suurin osa kotikokeiluista pysähtyy. Suomalaiset pankit ja osakevälittäjät eivät tarjoa tavalliselle asiakkaalle avointa rajapintaa, jonka kautta ulkopuolinen ohjelma saisi tehdä osakekauppoja. Käytännössä agentti siis ehdottaa ja ihminen toteuttaa toimeksiannon itse. Kryptopörsseissä ja osassa ulkomaisia johdannaisvälittäjiä rajapintoja on, ja siellä myös riski on aivan toista luokkaa. Moni aloittaa paperikaupalla eli simuloidulla salkulla, jossa oikeaa rahaa ei liiku lainkaan.

Kokeilulla on myös hintansa, ja se maksetaan omasta pussista. Kaupallisen kielimallin käyttö rajapinnan kautta maksaa tyypillisesti muutamasta eurosta muutamaan kymmeneen euroon kuukaudessa sen mukaan, kuinka usein agentti ajattelee ja kuinka pitkiä aineistoja se lukee. Pienessä salkussa tuo kuluerä syö tuoton alta aikayksikön. Jos sijoitettuna on 200 euroa ja agentti maksaa 10 euroa kuussa, kulut ovat vuodessa 120 euroa eli 60 prosenttia pääomasta. Päälle tulevat välittäjän kaupankäyntipalkkiot ja valuutanvaihdon kulut.

Yksi hyvä jakso ei todista menetelmää

Kun yksittäinen kokeilu tuottaa hyvin, houkutus on lukea siitä menetelmän paremmuus. Tilastollisesti yksi salkku yhdellä ajanjaksolla ei riitä erottamaan taitoa onnesta. Jos tuhat ihmistä päästää agentin salkkunsa kimppuun, osa voittaa indeksin selvästi pelkän satunnaisuuden ansiosta, ja juuri he kirjoittavat siitä.

Nousevassa markkinassa lähes mikä tahansa osakesalkku näyttää hyvältä. Vertailukohta ratkaisee. Kiinnostava kysymys ei ole tuottoprosentti sinänsä vaan se, paljonko riskiä otettiin ja miten salkku pärjäsi halvalle indeksirahastolle, joka ei vaadi lainkaan päivittäistä työtä. Sama koskee ammattilaisia: aktiivisten rahastojen pitkän aikavälin vertailut ovat vuosikausia kertoneet, että indeksin voittaminen on harvinaista ja vielä harvemmin pysyvää.

Omilla rahoilla saa, muiden rahoilla ei

Omia rahojaan saa Suomessa sijoittaa millä työkalulla tahansa. Raja tulee vastaan siinä vaiheessa, kun agenttia tarjotaan muille. Sijoitusneuvonta ja toisten varojen hoitaminen ovat sijoituspalvelulain mukaisia palveluja, jotka vaativat Finanssivalvonnan toimiluvan. Ohjelmiston automaattisuus ei poista tätä vaatimusta, eikä sitä kierretä sillä, että lopullisen napin painaa asiakas.

Verottaja ei tee eroa ihmisen ja koneen tekemän kaupan välillä. Myyntivoitosta maksetaan luovutusvoittoveroa 30 prosenttia, yli 30 000 euron voitoista 34 prosenttia, ja hankintameno lasketaan siinä järjestyksessä kuin osakkeet on ostettu. Vilkkaasti kauppaa käyvä agentti voi tuottaa vuodessa kymmeniä verotapahtumia, joiden kirjanpito jää ihmiselle. EU:n tekoälyasetuksen velvoitteet taas kohdistuvat pääosin järjestelmien tarjoajiin ja käyttöönottajiin, eivät yksityishenkilön omaan kokeiluun kotikoneella.

Mitä tästä jää tavalliselle säästäjälle

Suomalaisista sadattuhannet omistavat osakkeita tai rahastoja, ja heille agenttikokeilu on ennen muuta oppimiskulu. Kymmenellä tai kahdellakymmenellä eurolla näkee omin silmin, miten kone perustelee päätöksensä ja missä kohtaa perustelu pettää. Eläkerahoja tai asunnon käsirahaa sen varaan ei ole syytä laskea, eikä tämä juttu ole kehotus ostaa tai myydä mitään.

Kokeilun kiinnostavin anti taitaa silti olla muualla kuin tuotossa. Agentille pitää kirjoittaa auki, mihin rahaa laitetaan, milloin myydään ja kuinka paljon tappiota kestetään, koska kone ei arvaa sitä käyttäjän puolesta. Useimmat piensijoittajat eivät ole koskaan joutuneet muotoilemaan omia sääntöjään niin tarkasti. Siinä tulee kirjoitettua itselleen sijoitussuunnitelma, vaikka lopulta jättäisi agentin ajamatta.