Ministeri haluaa päättää, ketkä saavat rakentaa datakeskuksen

Elinkeinoministeri Sakari Puisto (ps) antoi Kauppalehdelle haastattelun, jonka sävy poikkeaa siitä, mitä datakeskusinvestoinneista on Suomessa parin viime vuoden ajan totuttu kuulemaan. Ministerin mukaan hankkeita pitää priorisoida, eivätkä ne saa syrjäyttää muita teollisia investointeja. Tivi tiivisti haastattelun keskiviikkona neljään sanaan: nykymeno ei voi jatkua.

Ydin on Tivin toimittajan Ukko Kaukuan referoinnin mukaan tämä: hankkeita ei pitäisi ottaa vastaan siinä järjestyksessä kuin hakemukset saapuvat, vaan seuloa muilla kriteereillä. Se on aivan eri keskustelu kuin veroprosentit.

Verosta lupiin

Verolinja on jo tiedossa. Datakeskusten sähkövero moninkertaistuu, kun alempi veroluokka poistuu, ja AI Suomi kertoi muutoksen mittaluokasta aiemmin. Sitä ei tarvitse käydä tässä uudelleen läpi.

Uutta on ohjauskeino. Työ- ja elinkeinoministeriö valmistelee datakeskusrekisteriä, johon toimijoiden olisi ilmoittauduttava, ja verotuki sidottaisiin rekisteröitymiseen. Yle uutisoi valmistelusta maaliskuussa 2026. Pohjatyö tehtiin jo aiemmin: talouspoliittinen ministerivaliokunta linjasi datakeskusten tuen ja rekisteröinnin valmistelusta joulukuussa 2025, ja sitä ennen valtioneuvoston selvityshenkilö esitti marraskuussa 2025 toimia, joilla Suomeen saataisiin nimenomaan korkean lisäarvon datakeskuksia.

Rekisteri kuulostaa hallinnolliselta yksityiskohdalta. Käytännössä se on portti. Kun tuen ehtona on rekisteröityminen, valtiolla on lista siitä, keitä maassa on, ja mekanismi, jolla listalle pääsyä voi rajata.

Yllä oleva sitaatti on Puiston ensimmäisiltä ministeriviikoilta, ja se on kestänyt hyvin. Tuoreen Kauppalehden haastattelun sanatarkkoja muotoiluja AI Suomi ei ole voinut varmentaa, koska juttu on maksumuurin takana. Ministeriö ei ole julkaissut haastattelusta tiedotetta, eikä TEM ole toistaiseksi vienyt rekisteriä koskevaa esitysluonnosta lausuntokierrokselle.

Miksi hankkeita tarjotaan juuri Lapinlahdelle

Suomen neuvotteluasema on parempi kuin verokeskustelusta voisi päätellä, ja syy löytyy Keski-Euroopan sähköverkosta. Kiinteistökonsultti JLL:n mukaan eurooppalaiset datakeskushankkeet ovat siirtyneet keskimäärin 175 kilometrin päähän suurkaupungeista, kun sama etäisyys oli aiemmin 46 kilometriä. Frankfurtissa verkkoliittymää saa odottaa arviolta 7–13 vuotta.

Kun liittymäjono venyy vuosikymmenen mittaiseksi, hanke lähtee liikkeelle. Siksi datakeskuksia tarjotaan Lapinlahdelle ja Seinäjoelle eikä vain pääkaupunkiseudulle. Suomen valtti ei ole halpa sähkö, vaan se, että liittymän saa vielä tällä vuosikymmenellä.

Juuri tähän Puiston huoli osuu. Jos kantaverkon vapaa kapasiteetti menee kokonaan tekoälyn laskentaan, se on pois akkutehtaista, vetyhankkeista ja terästeollisuuden sähköistämisestä. Kapasiteetti on rajallinen resurssi, ja sen jakaminen on poliittinen päätös riippumatta siitä, tehdäänkö se päätöksellä vai antamalla hakemusjärjestyksen ratkaista.

Mitä rekisteri tarkoittaisi vireillä oleville hankkeille

Vireillä olevalle hankkeelle rekisteri merkitsisi käytännössä kolmea asiaa. Hankkeen olisi ilmoittauduttava ja kerrottava kokoluokkansa, sähkönkäyttönsä ja aikataulunsa. Alempi sähköverokanta olisi ehdollinen, ei automaattinen. Ja koska tiedot olisivat viranomaisella koossa, valtio voisi verrata hankkeita keskenään tavalla, joka ei tähän asti ole ollut mahdollista.

Aikataulu on epävarma, ja siitä kannattaa olla rehellinen. Datakeskusten tukimalli lykkääntyi jo kerran keväällä, kun hallituspuolueet eivät päässeet yksimielisyyteen yksityiskohdista, ja MTV uutisoi kiistasta toukokuussa. Jos esitys annetaan eduskunnalle syysistuntokaudella, rekisteri voisi olla toiminnassa aikaisintaan vuonna 2027. Siihen mennessä osa nyt neuvoteltavista hankkeista on jo joko lyönyt lapion maahan tai siirtynyt Ruotsiin.

Rakentajien kannalta epävarmuus on kalliimpaa kuin korkeampi vero. Kymmenien tai satojen miljoonien investointi vaatii tiedon siitä, mitä sääntöjä sovelletaan silloin, kun laitos käynnistyy. Nyt sitä tietoa ei ole.

Miksi tämä koskee muitakin kuin konesalifirmoja

Tavallinen sähkönkäyttäjä huomaa datakeskukset kahdella tavalla. Suuri ja tasainen kulutus nostaa hintapiikkien todennäköisyyttä talvipakkasilla, mikä on ollut Puiston huolena jo vuosi sitten Kajaanissa. Toisaalta iso teollinen kuluttaja tekee tuulivoiman rakentamisesta kannattavampaa ja voi pitkällä aikavälillä painaa hintaa alas.

Kunnille kysymys on kouriintuntuvampi. Lapinlahden kokoisessa kunnassa datakeskushanke tarkoittaa kaavoitusta, maakauppoja ja kiinteistöveroa, mutta rakennusvaiheen jälkeen pysyviä työpaikkoja syntyy usein vain muutamia kymmeniä. Jos valtio alkaa seuloa hankkeita lisäarvon perusteella, kunnat eivät enää kilpaile vain keskenään, vaan joutuvat perustelemaan hankkeensa myös ministeriölle.

Suomi on tähän asti myynyt itseään maana, johon pääsee nopeasti. Rekisteri ja priorisointi muuttavat sitä lupausta, ja niiden hinta maksetaan hitaammassa päätöksenteossa. Kysymys on siitä, saako valtio vastineeksi hankkeita, jotka jättävät tänne muutakin kuin sähkölaskun. Ensimmäinen paikka, jossa vastaus näkyy, on lakiesityksen kriteeriluettelo. Sitä kannattaa lukea tarkkaan sinä päivänä, kun se tulee lausunnoille.